Aihearkisto: Yleinen

Pieniä siemeniä erämaasta

Pieniä siemeniä erämaasta, kierrekirja, 48 sivua, A5 kokoa, hengellisiä runoja, kuvia ja jokunen raamatunjae. Nyt tein uuden pikkuisen painoksen, johon hain myös isbn -tunnukset ISBN 978-952-69231-8-5

Pyydän kirjasta 18€. E-kirjan leikekuvista tein pdf-muotoon tämän koosteen tabletillani jo vuonna 2018. Aukeamiin lisäsin nimeni, koska käytin niitä erikseen aika paljon. Nyt uudessa varsinaisessa painoksessa vain ensimmäisen sivun teksti poikkeaa tästä. Fyysisesti tämä pdf on toisen kotisivuni mediakirjastossa, jos ihmettelet sen osoitetta. Runokirja Pieniä siemeniä erämaasta

21.2.2020 CetaLena

Hyvän Paimenen hoidossa

Kyseessä on pieni hartauskirja, kokoa A6, sivuja 36. Olen tehnyt kirjaa jo aiemmin, mutta tahdoin vielä hieman viimeistellä sitä ja ottaa siihen tunnuksen ISBN 978-952-69231-7-8

Kuvituksena on sekä pieniä akvarellejani, että silkkitöitäni skannattuna. Raamatunjakeet ovat lohdullisia ja ne ovat niitä itselleni tärkeitä. Laitan myöhemmin enemmän sisällöstä. Kirjanen on mitättömän näköinen. Pyytäisin siitä silti 10€, mutta voin kyllä pudottaakin hintaa tarvittaessa.

Pari aukeamaa vielä 

Ruusunnuppukaan ei ole valokuva, vaan se on skannattu silkkiä vasten. On ollut kiva kokeilla kaikenlaista. Valokuvat tulivat vähän harmaiksi huonon valaistuksen vuoksi.

Kirjani on jäänyt melkein täysin vaille huomiota. Nyt uudelleen viimeistellessäni kirjaa huomasin sen antavan itselleni varsin paljon. Se lohdutti tilanteessa, jossa olen tekemässä kirjoja ja kortteja yksinäni ja toisaalta hyvin vähän vielä jakamassa mitään eteenpäin.

Kirjassani säilyy muistoina myös skannaamani isot silkkityöt, jotka olen joko myynyt tai lahjoittanut eteenpäin. 

Katsellessani itse oman kirjani kuvia, nousee halu tehdä vielä taidetta, ehkä akvarellitöitä. Kuitenkin nyt olen kokenut tärkeäksi asiaksi tehdä joistain kirjoistani uusia painoksia isbn -tunnuksin. Elän nyt vaiheen kerrallaan.

On jotenkin selkeää, kun on itse omien töidensä kustantaja. Se on melkeinpä välttämätöntä. En ottaisi vastaan neuvoja tai kommentteja siitä miten asia olisi oikeasti pitänyt tehdä, koska tiedän itse parhaiten mitä haluan.

Päätin luopua muutamasta kirjasta hintaan 4€ + 2€ postimaksu. Kaikissa ei ole vielä isbn -tunnusta. Sitten minulla on muutama Eirikuvassa aikoinani tekemä kirja, joissa sisältö on jokseenkin sama, mutta kannet erilaiset. Näistä luopuisin myös 4€ hintaan + postimaksu. Kirja on kovakantisena ehkä jopa arvokkaamman oloinen kuin kierrevihkonen, mutta se ei pysy yhtä kivasti pöydällä tai hyllyllä avonaisena. Kommenttikenttään eli vastaukseen voi kirjoittaa tilauksen. En julkaise, vaan postitan, jos on osoite.

Ceta Lehtniemi

Korteistani lyhyesti

Kortteja esittelen lähinnä ylävalikossa. Nämä neljä korttia sain juuri Ifolor Oy:stä. Neliökortit ovat taitettuja. Jätin korttien sisustat ja taustat tekstittömäksi. Kuvan yhteyteen laitoin nimeni tai nimimerkkini cetalena.

Tähän mennessä olen laittanut esille vain näitä Ifolor -korttejani. Vähitellen siirryn esittelemään kotona valmistamiani kortteja.

Minun ajatuksenani on välittää iloa ja yhteydenpitoa, toisistamme huolehtimista. Myös hengellisen sanoman ja toivon välittämisellä on suuri merkitys. Tahtoisin, että herkillä, yksityisillä alueilla toimisimme kauniisti ja toista kunnioittaen. Toivoisin, että kuvieni, korttieni ja kirjojeni kautta voisi välittyä levollisuutta, lohdullisuutta ja kauneutta.

En tee tätä voiton tähden, ja on aivan selvää, että tähän kuluu minulta rahaa aivan niin kuin harrastuksiin saa kuluakin. Pitkään mietin voinko lähteä kirjakustantajaksi ja kortintekijäksi. Teen tätä pienimuotoisesti ilman, että olen perustanut yritystä. Kuitenkin pidän kirjanpitoa asiallisesti kaikesta. Olen omalla tavallani käsityöläinen, askartelija ja taiteen harrastelija. Nykyaika suo näitä mahdollisuuksia eläkeläiselle.

Tein vielä kolmannen akvarellikortin. Nämä ovat liki 20cm korkeita, aika näyttäviä. Valkoinen kuori kuuluu mukaan.

Ceta Lehtniemi

Virvoita sanallasi e-kirja pdf

Tein e-kirjan suositusta valokuva/raamatunjaekirjastani ”Virvoita sanallasi”

Yksi keväinen sivu kirjasta. Se sopinee myös julkaisuajankohtaan hyvin.

e-kirjana Virvoita sanallasi

Virvoita sanallasi.cetalena

Mainitsen, että minulla on tätä kirjaa perinteisenä kirjana jonkin verran. Myyn niitä hieman alle kustannushinnan 18€+ postimaksu. Jos joku tahtoo ja voi luovuttaa kirjan johonkin hoivalaitokseen, saa sen 10€ hinnalla. Teen jossain vaiheessa uuden hiukan uudistetun painoksen, johon pyydän isbn -tunnuksen. Tällöin on helpompi tarjota kirjaa kirjastoonkin.

 

Syksyäni en anna pois -pieni kirja

Syksyäni en anna pois

Valokuvia syksystä ja mietteitä vanhenemisesta

Kirjan koko on 21cm x 21cm, sivuja 36. Kirjassa on enemmän tekstiä kuin isossa saman nimisessä kirjassa tai e-kirjassa. ISBN 978-952-69231-4-7

Kirjaa uskon hankkivani kaikkiaan parikymmentä, en yhdellä kertaa kuitenkaan. Pystyn lahjoittamaan tämän yhteen tai kahteen kirjastoon Kansalliskirjaston vapaakappaleiden lisäksi. On vaikea kehua tai mainostaa omaa kirjaa. Laitan myöhemmin kuvia ja lukijoiden kommentteja. Itselleni oli tärkeä tämä prosessi näiden kirjantekovaiheiden parissa. Hinnaksi tälle kirjalle tulee noin 30€ riippuen miten saan Ifolorilta tarjouksia.

6.4.2019 Lahjoitin yhden kappaleen Lohjan pääkirjastoon. Ottivat hyvin mielellään vastaan.

Tein kirjastani pdf-muotoon esittelyn. Talletin sen toiselle kotisivulleni, mutta se avautuu tästä:

Syksyäni en anna pois esittely

Syksyäni en anna pois -iso kirja

Syksyäni en anna pois

Kuvan otin hehkulampun valossa. Näin sävyt tulivat yllättävän lämpimiksi. Kirjassa on suuri määrä valokuvia lähinnä Tammisaaren saaristosta, ja vähän tekstiä. Sen mitat ovat 28cm x 28cm. Sivuja on 84. Kirja on painettu Ifolor Oy:ssä hyvälle valokuvapaperille. ISBN 978-952-94-1690-5

Kirja saattaisi sopia johonkin hoivalaitokseen. Yhteen julkiseen kohteeseen sen lahjoitan. Muutama jää perhepiiriin muistoksi.  Kirjan hinta on 75€.

 

Syksyäni en anna pois e-kirja

Hei!

Sain juuri valmiiksi elektroniseen muotoon kirjani ”Syksyä en anna pois”. Tein kirjan huomattavasti lyhyempään muotoon kuin Ifolor Oy:ssä painattamani kirjan.

Tässä on pdf, joka on helppo ottaa talteen puhelimeen, tablettiin tai tietokoneelle. Epub -tiedostoa en voinut ladata tänne. Lisään alkuperäisen linkin vielä, koska laitoin ensin vahingossa kopion.

Syksyäni en anna pois.cetalena

Kirjan teko lähti liikkeelle syksyllä 2018. Olin väsynyt. Kesä ei mennyt terveyden puolesta hyvin, ja olin myös jollain tavoin pahoittanut mieleni vanhuuteen ja ikääntymiseen liittyvistä keskusteluista. Itse näkisin, että olin myös masentumassa. Jostain syystä aloin kerätä tietokoneeni kansioon talteen syksyisiä kuvia. Näiden äärellä kiteytin tuntojani sanoiksi.

Sain tammikuussa 2019 valmiiksi suurikokoisen ja kalliinkin kirjan Ifolorissa. Tämä kirjakaan ei vielä tyydyttänyt haluani tulla näkyväksi ja kuin hyödylliseksi osaksi yhteiskuntaa. Otin selvää Kansallisarkiston toiminnasta ja erityisesti siitä miten sinne luovutettujen kirjojen määrään voisi saada helpotusta, kun painos on vain muutamia kappaleita, ja tästä vähästä on tarkoitus lahjoittaa yksi johonkin julkiseen käyttöön.

Syntyi päätös ryhtyä kustantajaksi omille kirjoilleni. Sain isbn -numeron suureen Ifolor -kirjaani ”Syksyäni en anna pois”. Kun hinnan vuoksi en voi tehdä näitä kuin muutaman, niin tein elektronisen kirjan samasta materiaalista. Jouduin pienentämään kuvia ja kirjan kokoa kovasti. Samoin sanojen osuus kasvoi, teema kiteytyi ikääntymisen ajatuksiin. Tämä ensimmäinen e-kirjani oli kuin harjoitus. Tein sen tabletilla, koska olin huomannut siellä tuon epub-tiedoston mahdollisuuden, ja tahdoin kokeilla sitäkin.

Sähköinen ”Syksyäni en anna pois” tarvitsi itselleen tämän uuden kotisivun. Kustantajanurani jatkuu nyt siten, että olen tekemässä alkuperäistä paljon pienempää paperikirjaa ”Syksyäni en anna pois”.  Sen saattaa joku haluta lahjakirjaksi, koska tästä sähköisestä kirjasta on pidetty.

Toivon voivani muuttaa kuvaa ikääntymisestä. Olen alkanut pitää hyvää huolta itsestäni, jotta tämä uusi harrastuspohjainen ”työura” voisi jatkua mahdollisimman pitkään. Olen kuin innokas käsityöihminen, mielessäni lahjoittamisen ajatus. Ajattelen niitä ihmisiä, joiden käsiin teokseni joutuvat. Ajattelen niitä, jotka ehkä käyttävät materiaaliani jonkun keskustelun pohjana. Voi olla niinkin, että itse ihmettelen näitä vanhuksena, katson että jotain tuttua on noissa kuvissa.

Tämä on myös uusi vaihe siinä mielessä, etten enää mieti kirjojeni lähettämistä kustantajille arvioitaviksi. Koen, ettei minulla ole edes voimia tuohon. Tämä on kuin minulle annettua matkaa ja prosessia, joka etenee pala palalta omaa tahtiaan. Hyväksyn myös täysin sen, että tämä jää pienimuotoiseksi harrastukseksi, jota tahdon pitää kuitenkin nimenomaan julkisena.

Ceta